Työskentelen Helsingin kaupungilla nuorten sosiaalityössä sosiaalityöntekijänä. Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri sosiaalityön pääaineesta. Olen työskennellyt sosiaalityöntekijänä myös lastensuojelussa, vanhustenhuollossa ja vammaispalveluissa. Näin ollen minulla on laaja tuntemus ja näkemys Helsingin palvelujen kokonaisuudesta ja siitä miten palveluita Helsingissä tulisi kehittää.

Yhteiskunnassa olen kiinnostunut etenkin ihmisten hyvinvointiin liittyvistä kysymyksistä. Olen aloittanut vaikuttajaurani aikoinaan nuorisovaltuustosta ja kokoomusnuorista. Kuntapolitiikassa olen ehtinyt toimia jäsenenä muun muassa sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja Uudenmaan päihdehuollon kuntayhtymässä hallituksen puheenjohtajana.

Vapaa-ajalla minut voi löytää valokuvaamassa pitkin kaupunkia, istumassa keskustan kahviloissa tai vaikka Töölön kisahallin kuntosalilta. Kotona rentoudun pelaamalla pleikkarilla.

  • Syntynyt vuonna 1987
  • Asun Oulunkylässä, asunut pitkään myös Kalliossa.
  • Yhteiskuntatieteiden maisteri, pääaine sosiaalityö